Viimeiset tapahtumat

Jeesus puhuu viimeisistä tapahtumista

 

Ensimmäiset lopun merkit

 

Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä temppeliä vastapäätä, kyselivät Pietari, Jaakob, Johannes ja Andreas, jotka olivat hänen kanssaan: "Milloin se kaikki tapahtuu? Kerro meille, mikä on merkkinä siitä, että sen toteutuminen on lähellä."

Jeesus alkoi puhua heille: "Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia. Kun kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, älkää pelästykö. Niin täytyy käydä, mutta se ei vielä merkitse loppua. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, joka puolella on maanjäristyksiä ja tulee nälänhätä. Tämä on synnytystuskien alkua.

"Pitäkää varanne! Teidät viedään oikeuteen ja teitä piestään synagogissa. Maaherrojen ja kuninkaiden eteen te joudutte minun nimeni tähden, todistukseksi heille. Mutta sitä ennen on evankeliumi julistettava kaikille kansoille. (Evankeliumi Markuksen mukaan 13:3 -10)

 

Jeesus siis sanoi, että evankeliumi on ennen lopun aikaa julistettava kaikille kansoille. Julistustyö on menossa vauhdilla ympäri maailmaa, senhän me hyvin tiedämme. Miten on meidän suomalaisten laita, olemmehan niiden kansojen joukossa, joille evankeliumi on julistettu jo aikoja sitten?

 

Olemmeko ottaneet evankeliumin vastaan vai viitanneet sille kintaalla?

 

Onko Jeesus meistä huolissaan?

Tähän kysymykseen sain vastauksen lokakuussa 2001. Eräänä yönä unessa sain kohdata Jumalan. Unessa seisoin kaupungin keskustassa kadun reunassa jalkakäytävällä ja katselin edessä olevaa tyhjää katua. Hetken kuluttua havaitsin vasemmalta kerrostalon takaa tulevan kolme miestä kävellen ja he kääntyivät siihen suuntaan, jossa seisoin. Kun miehet olivat noin parinkymmenen metrin päässä, sisälläni sanottiin: 

Keskimmäinen on Jumala

Kolmikko lähestyi minua ja kiinnitin heihin luonnollisesti erityistä huomiota, olihan odotettavissa jotain ennen kokematonta. Miehet näyttivät aivan tavallisilta inhimillisiltä ihmisiltä, heillä ei ollut erikoisia vaatteita tai puhumattakaan sädekehistä heidän päänsä päällä. Vasemman puoleinen mies oli hyvin kookas henkilö, pitkä ja roteva, mutta oikean puoleinen pieni ja hintelä. Kun nämä miehet saapuivat kohdalleni, he pysähtyivät eteeni niin, että Jumala oli aivan edessäni ja Hän sanoi minulle kolme sanaa: 

Evankelioimista on lisättävä.”

Vain kolme sanaa, niin kuin ensimmäisessäkin ilmoituksessa. Tämän jälkimmäisen ilmoituksen jälkeen miehet jatkoivat matkaansa kävellen katua minusta katsoen oikealle ja katosivat sitten hetken kuluttua näkökentästäni. Minä en sanonut koko aikana sanaakaan, olin suuren hämmästyksen vallassa koko tapahtumaketjun ajan. 

 

Miltä Jumalan kasvot näyttivät, voitte kysyä? Ne olivat noin kolmikymppisen miehen kasvot ja aivan tavallisen näköiset. Eräs seikka kiinnittyi myös tapaamisessa, Jumala, siis Jeesuksen persoonassa, oli minun mittaiseni, koska katselimme toisiamme samalta korkeudelta. Tai sitten en hoksannut jalkakäytävän ja ajotien korkeuseroa, en pysty näin jälkeenpäin asiaa selvittämään. Uskon kyllä, että jos tapaatte Jeesuksen, Hän on juuri teidän mittaisenne ja vaatimaton, huomaamaton kadun kulkija. Jos Hänestä ei anneta ennakkoilmoitusta, kuten minulle, Häntä ei voi erottaa kenestäkään aivan tavallisesta ihmisestä.

 

Tämä tapaaminen Jumalan kanssa pani ajatukseni uuteen järjestykseen. Mietin, kuinka minun nyt pitäisi toimia, olinhan saanut ilmoituksen Häneltä. Samaan aikaan tämän ilmoituksen kanssa Jumala antoi minulle nöyryysoppia, jolla hän muistutti, että vain Hänen nimissään voisin evankeliumia julistaa. Jumalan kutsu oli niin voimakas, etten ole voinut sitä jättää syrjään vaan haluan viestittää sen teille kaikille lukijoille. 

Jumala on rakkaus ja siksi Hän tahtoo, että te jokainen ottaisitte Hänet vastaan sydämeenne ja tunnustaisitte, että Jeesus on Herra.

 

 

Evankeliumin ydin on Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvusta jakeissa 16-21, jotka ovat kaiken uskon perusta:

 

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

 

"Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.  Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

 

Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeen luvussa yksi jakeissa 16-17

Evankeliumin voima

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää."

 

Kreikkalaiset ovat pakanakansaa, kuten myös suomalaiset.

 

Jakeet 18-31

Ihmisten syyllisyys

Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa. Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua. Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.

He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi, ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin. Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa - olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.

Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi. He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia, ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä.  Vaikka he tietävät Jumalan säätäneen, että ne, jotka käyttäytyvät tällä tavoin, ovat ansainneet kuoleman, he toimivat itse näin, vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin.

 

 

Rukoilkaamme:

Rakas taivaallinen Isämme. Kiitos siitä, että saamme olla tässä Sinun kasvojesi edessä. Kiitos, että olet antanut meille vielä aikaa, joka aika on tarkoitettu meille etsikkoajaksi. Herra johdata meidän kulkuamme niin, että voisimme vastaanottaa Jeesuksen ja kulkea käsi hänen kädessään. Jeesus Kristus on portti iankaikkiseen elämään.

 

Sivun alkuun